Aikaa on liian vähän silloin, kun sitä kipeästi tarvitsisi

Lähestyvä lähtöpäivä saa miettimään monia asioita. Olenko valmis tähän, pärjäänkö yksin? Neljä päivää lähtöön pistää asiat tärkeysjärjestykseen: ehdinkö varmasti nähdä kaikki, jotka vielä haluan nähdä, ja ehdinkö tehdä vielä niitä asioita, mitä halusin tehdä ennen lähtöä. Läheiseni ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan, tahdon vain vaalia jokaista heistä, viettää viimeisiä hetkiä heidän kanssaan. Paljon suunnittelimme tekevämme tänä kesänä, läheskään kaikkea ei toteutettu. Minua ei se haittaa: olemme kuitenkin luoneet unohtumattomia muistoja.

Viikon alussa oltiin perheen ja Oskun kanssa viimeistä kertaa mökillä. Kaksi ranskanbulldoggia, Alli ja Liekki, viihdyttivät meitä. Vaikka muutamat päivät mökillä olivat aivan samanlaisia kuin aina ennenkin, oli tunne silti erilainen. Viileään veteen hypittiin kiljuen, vedestä juostiin saunaan hytisten. Istuttiin ulkona katsomassa auringonlaskua, ihailemassa sen kauneutta.

Hieman haikein tunnelmin hyvästelin mökin tutun tuoksun, kosteat polut ja tyynen Saimaan. Ensi kesänä nähdään.

Eilen oli läksiäiset. Tuli itkettyä, naurettua, tanssittua ja muisteltua. Erityisesti eilen muistin ystävieni tärkeyden. Kun lähden yksin tuntemattomaan, uuteen maailmaan, tiedän etten oikeastaan ole yksin. Minun suojelusenkelini ovat aina tukenani, pitämässä minusta huolta.

Haluankin kiittää ystäviäni ihanista muistoista, upeista lahjoista ja siitä, että olette tehneet minusta tällaisen kuin olen nyt. 

Michael Korsin hajuvesi tytöiltä eli Tessalta, Jutalta, Sofialta, Marialta, Nelliltä, Annikalta, Annalta ja Oonalta. Jotta muistaisin haistaessani heidät, ihan kuin heidät voisi milloinkaan unohtaa.

Guessin kaulakoru Oskulta. Jotta sitä kaulassa pitäessäni kannan häntä mukanani, minne tahansa menenkin. Jotta muistaisin, että täällä on aina joku, joka rakastaa.

Haisuli-muki Nelliltä ja Tommilta. Jotta muistaisin aina Suomen, kun juon siitä aamukahvin, ja jotta muistaisin kaikki hetket, jolloin naurettiin kippurassa.

Näiden korttien tekstejä olen lukenut jo niin monta kertaa läpi, että muistan ne ulkoa. Kyyneleet nousevat silmiin jokaisesta sanasta. Tulee niin kova ikävä.

Pakkaaminen ei ole oikein onnistunut. Tyhjenevät vaatekaapit ahdistavat minua. Lähes tyhjä matkalaukku lojuu lattialla edelleenkin. Yritän pakata koko elämääni mukaan, siksi pakkaaminen ei onnistu. Tiedän, että kohta minun on päästettävä irti, jätettävä tämä elämä muistoihin.

 En ole kuitenkaan vielä valmis päästämään irti. En ihan vielä.