Tiistaina astuin ACC:n porteista sisään.
Paljon katseita, hymyjä ja tuijotuksia.
Ihmiset esittelivät itsensä. Piti hymyillä, olla sosiaalinen.
Niin paljon uusia kasvoja, niin paljon uusia nimiä.
Megan.
Rebecka.
Ashton.
Taas Megan.
Emma, Emily, Gemma, kolmas Megan.
"Sorry, what was your name again?"
Nimet menivät sekaisin, kun ihmisiä tuli ja meni, lisää hymyileviä katseita.
Päässä pyöri miljoonia ajatuksia; kenen kanssa istua, kukakohan haluaisi minut porukkaansa?
Tytöt on jakautunut porukoihin, en halua päättää kenen kaveri olen. Haluan olla kaikkien kaveri.
Joka suunnasta tulee kysymyksiä.
Tyhmiä kysymyksiä.
Vaikeita kysymyksiä.
Kysymyksiä Suomesta.
"Say something in Finnish!"
"How is your name pronounced?"
Ei pehmeää laskeutumista, suoraan koulun raskaaseen arkeen.
Assigment.
Homework.
Exams.
Assigment.
Opettajia puhutellaan sukunimellä, en ole tottunut. En osaa kutsua opettajaa 'sir' tai miss'.
Koulupuvussa on kuuma.
Hameenhelma nousee.
Hattu kiristää.
Paita rypistyy.
Kaikki näyttävät samalta, vaikea tunnistaa ketään.
Toinen päivä hieman helpompi. Totun aikatauluun, totun ihmisiin.
He tottuvat minuun.
Aamulla jo helpompi herätä, osaan jo kävellä kouluun itse.
Kaikki on outoa, kaikki on erilaista.
Mutta minä rakastan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti